Maggi- Maxi kyläilemässä

Tänään oli aivan älyttömän ihana päivä. Aurinko lämmitti kivasti ja tuli kupattua pihalla tunti tolkulla. Lyylikin auttoi kesää mättämällä lunta naamaa minkä ehti. Onneksi perjantaina se sai madotukset.. Tähän kauniiseen päivään sattui niin ilon hetkiäkin kuin lievää shokkiakin.

Aamulla kakru oli pihalla ja otettiin siinä vähän tokoilua. Pitkästä aikaa seuraaminen oli sellaista kuin ennenkin ! Koiraa kiinnosti, oli innokas ja erittäin kuuliaisella päällä. Ehkä tämä pikkuhiljaa tästä. Hiljaa hyvä tulee, niinhän se sanontakin menee.
Pistin Lyylin sitten Lillin kanssa samaan tarhaan riehumaan tarkoituksena lähteä heittämään tunnin päästä lenkki.

Äippä siinä sitten ilmoitti, että hän lähtee taluttamaan Lilliä ja pyyteli veljeäni Nikoa ottamaan Meijun. (Tässä välissä on hyvä hiukan valoittaa, että Meiju on kohta 4 vuotias ajokoira tyttönen, isoveljeni Mikan omistuksessa ja Mika oli viikonlopun Joensuun tienoilla.) Siinä kolmen kopla lähti pihalta kauniissa auringonpaisteessa vailla tietämätöntä. Vajaa 2 km kävelyn jälkeen Niko pysähtyi Meijun kanssa oottamaan Lyyliä ja minua. Liikkeelle lähtiessä Meiju tempaisikin ja pannan lukko petti ja koira pääsi karkuun. Siinäpä onkin kiva yhtälö, metsästyshimoinen ajokoira painaa pitkin tietä, etenkin kun on metsästysrauha plussana siihen vielä, että Meijun oma omistaja on noin 350 km päässä.
Siellä se Meiju viipotti pitkin tietä Niko kutsuessa sitä ja äippä äkkiä soittamassa iskälle, että tulee auton kanssa paikalle. Mulla oli vähän sellanen jäätö olo siinä. En tienyt oikein mitä pitäisi tehdä ja jotenkin en edes tajunnut aatella tilanteen vaarallisuutta.. Lähdin järkyttyneen äidin kanssa mäelle vastaan ja siinä sitten heitin Lyylin äkkiä auton paksiin, että saataisiin siitä hihna millä Meijun saa kiinni, jos tulee vastaan. Kolmelle koiralle auton paksi olisi ollut liian pieni niin ei siinä muu auttanut kun kipittää Lillin kanssa kotiin puhelimen ääreen odottelemaan. Olin just noin. 100 m päässä kotoa, kun auto ajoi ohi peukut ikkunasta heiluen. Vaaralta säästyttiin, Lyylin ja Meijun onnelliset naamat paistoi vain takaikkunasta. Nyt pystyy huokaista helpotuksesta tätä kirjoitellessa.

Joskus kolmen tiennoilla veljeni Toni ja hänen avovaimonsa Sanna sekä tietysti heidän rottweiler uroksensa Maxi tuli kyläilemään. Siinä sitten hain Lyylin tarhasta, että pääsee painimaan ison Magin kanssa. Yllätykseni Lillihän pisti rähinän pystyyn. Nyt tuli viimein selväksi, että koiran vanhetessa sille on tullu pakkomielle äristä uroksille, jos ne ovat liian lähellä sen tarhaa.
Siinä sitten Maxi ja Lyyli pisti leikit pystyyn, painettiin pellolla edestakaisin, sen jälkeen metsässä vähän yhdessä kannettiin isoa keppiä ja vähän piti vielä painia kunnes isolle pojalle tuli väsy ja kolmikko päätti suunnata takaisin kotiin remppahommiin. Oli kyllä kiva huomata kuinka Lyyli on muutamassa kuukaudessa aikuistunut. Vielä viime reissulla Lyylin oli pakko härkkiä Maxia kokoajan ja siltä meinasi pinna palaa. Nyt otti jopa ihan iisisti, hillitysti teki alkututtavuuden yms. Ja koira oli mitä kuuliaisemmalla päällä. Tämä päivä oli aivan loisto ! Ehkä me todellakin aletaan edistyä kuukauden jähmettymisen takia. Liekö apua se, että olen naksua käyttänyt enemmin, kun laki sallii. Harmittaa vain, kun en tajunnut painimiskuvia ottaa kauniissa paisteessa. No ehkä sitten enskerralla.

Oivoiv ! Viikko mätsäriin. Kyllä nyt oikeesti jännittää. Löysin vipstoresta vitosella ohuen nylonhihnan, 130 cm pitkä ja kaulainosassakin oli mukava muovinen pituudensäädin, tottahan toki pistin tilauksen menemään. Pitäis ensviikon puolivälissä tulla, ehtii vielä hioa sen kanssa.